tiistai 10. tammikuuta 2017

                                         




                                   AHOMANSIKKA


SEN TIETELLINEN NIMI ON: Fragaria vesca

Jokainen meistä on poiminut ojan reunasta tai tien vierestä makeita pieniä punaisia mansikoita. Ne ovat ahomansikoita tai toiselta nimeltään metsämansikoita. Ahomansikat kasvavat aurinkoisilla paikoilla. Aikasemmin niitä kasvoi paljon enemmän kun ne viihtyivät laitumilla. 

Mansikka kukkii keskikesällä. Sillä on valkoiset kauniit terälehdet. Se kasvattaa pitkiä rönsyjä joiden avulla se voi levitä.

Ahomansikasta voidaan nauttia koko Suomessa ja melkein kaikissa Euroopan maissa. Puutarhamansikkaa poimitaan kuitenkin hilloihin ja muihin vastaaviin asioihin sillä se on paljon isompi kuin ahomansikka.

   Pienillä lapsukaisilla ahomansikan syöminen voi aiheuttaa pahan allergisen reaktion, ihottuman tai jopa pahan kuumeen. 

tehnyt: Nessa

 

Kuva on otettu oman kodin takapihalta.

maanantai 9. tammikuuta 2017

                   


                               SYYSMAITIANEN                    

  • TIETEELLININEN NIMI: Lentodon autumnalis

  • HEIMO: mykerökukkaiset


  • KORKEUS: 10-40 cm


  • KUKINTA: Heinä -syyskuu.


  • TUNTOMERKIT: Syysmaitiasen kukinto on samanlainen kuin voikukan




  • ELINYMPÄRISTÖ: Syysmaitianen kasvaa yleensä kuivilla paikolla kuten tienvaressa ja ruohikoissa.Se viihtyy myös kotipihassa.
    kuva otettu osmonmäessä